Nyt se on sitten "virallista": Niki on nero.
Niki sai KÄY pisteitä 58/61 (KÄY=koiran älykkyys testi).
Hyvä Niki!
Tulos
perjantai, joulukuu 30, 2005
torstai, joulukuu 29, 2005
Ella the täystuho
Ella on ollut villinä jonkun aikaa. Sillä oli juoksu syys/lokakuun vaihteessa, joten toivottavasti se on vain jotain siihen liittyvää ja ohimenevää.- Isot tyynyni ovat nykyisin Ellan poikaystäviä, joita se alistaa ryhkyttämällä.
- Ennestään Ellan hajottama ratsastuskypärä löytyi liukuovien takaa ja se oli hajoitettuna lopullisesti.
- Kassi, joka oli samaisten liukuovien takana oli myös käsitelty (hihnat poikki).
- Parit kengät hampaanjäljillä. Onneksi se ei Goretex kenkiäni ole hajoittanut. Varmaan haistanut, että näitä käytetään paljon sekä yhdistänyt niistä lähtevän hajun lenkkeilyyn, joka siis kivaa.
- Veera-kissaa on jahdattu kämpässä matot solmussa.
- Sängynalunen oli täynnä nallekarhuja, tyynyjä, ym tavaraa, jotka löysin imuroidessa.
- Tiskipöydältä on rätti otettu, mutta ei siivottu. Rätti on käytävällä tullessani kotiin.
- Juustohöylä on aina myös lattialla vaikka sen olen aina tiskipöydälle jättänyt. Varsiosa on yllättäen muuttunut röpelöiseksi.
- Niki yritetään saada mukaan riehumaan. Onneksi Niki on fiksu eikä lähde mukaan (iällähän ei ole asian kanssa mitään tekemistä....)
- Sokerina pohjalla tänä aamuna: Ella seisoi kaikessa uljaudessaa keittiön pöydällä. Miksi? Sitä voinee ihmetellä.
sunnuntai, joulukuu 25, 2005
Joulu
keskiviikko, joulukuu 21, 2005
Liukuestoa
Hankin kunnon liukuesteet kenkiin. On ollut yhdet versiot aikaisemminkin, mutta nyt tuon polven takia hankin kunnolliset. Sellaiset, että nastat ovat sekä edessä ja takana. Suutarilta löytyi hyvät kenkiin laitettavat yhden koon liukuesteet, eikä hintakaan ollut kuin 25 euroa.Olen nyt kerran kokeillut ja hyvin oli pitoa. Säätämistä vielä on, mutta eiköhän se siitä.
Pääsivät taas koirat tunnin pelto&metsä lenkille kun pystyi hyvin kävelemään missä vain.
perjantai, joulukuu 16, 2005
Lenkkeilyveje

Tällä viikolla on olllut ihan sikaliukasta. Torstaina kävimme taiteilemassa tuolla ulkona ja hyvä kun pystyssä pysyi. Ulkoiluta nyt siinä sitten koiria, varsinkin kun en tällä polvella viitsi kaatua nyt.
Onneksi on tullut lunta. Nyt pääsee paremmin lenkkeilemään. Ellakin on ollut aika riehakas kun ei ole päässyt tarpeeksi purkamaan energiaansa tuonne lenkkipolulle. Yritän lohduttautua sillä, että parempi olla tämäkin aika lenkkeilemättä kuin pitempi aika oma jalka paketissa.
Töiden jälkeen on pimeetä eikä motivoi lähteä metsään vaikka olisikin otsalamppu.
Onneksi tulee viikonloppu ja pääsee valoisaan aikaan ulkoiluttamaan tyttöjä.
Kaksi viikkoa rajoittunutta lenkkeilyä on Ellan ikäiselle aika haastavaa.
keskiviikko, joulukuu 14, 2005
Haukkuvahti
Toinen seinänaapurini soitti eilen ja kertoi, että koirat haukkuvat hurjasti. Hän on tästä aika ajoin maininnut luovin sanankääntein. Aluksi otin sen kirjaimellisesti ja kävin toisen seinänaapurin luona kyselemässä tilannetta (äitiyslomalainenkin). He sanoivat, että ainoastaa kerran koko aikana ovat kuullet niiden haukkuvan. Heidän mielestään voisi luulla etteinaapurissa edes ole koiria.
Samoin kävi yhden toisen raivokkaan haukkumisen jälkeen. Tätä haukkumista oli muitakin naapureita "todistamassa". Kun sitten kysyin heiltä, niin koirani oli hetken haukkunut kuulemma selvästikkin ikäväänsä. Se ei ollut kestänyt kauan. Seinänaapurini kuitenkin puhuu useita tunteja kestävästä haukunnasta.
No, koska mieltäni painoi tuo asia, niin päätin tehdä sille jotain. Kävin hakemassa webkameran ja mikin. Tarkoitus olisi omien websivujeni kautta töistä käsin katsella ja kuunnella mitä kotona tapahtuu todellisuudessa. SimpleCam Free Editon 1.3 olisi siis ilmainen ohjelma tätä varten, mutta se on vain kuvalle. Googletin veljeni kanssa (Skypen välityksellä) muita vaihtoehtoja, jotta saisin myös äänen kuulumaan. Tucows'ista löytyisi yksi n. 15 dollarilla. Sitten löytyi joitain, joita voi käyttää ilmaiseksi 30 päivää ja sitten ostaa. Parempi vaihtoehto, koska pääsisi testaamaan sen toimivuuden. Tässä joitain muita löytöjä Tucows'ista
En siis vielä saanut "järjestelmää pystyyn" tuon illan aikana, joten toivottavasti koirat eivät naapuria häiriten riehu ennen kuin valvontasysteemi toimii.
Vinkkejä aiheesta otetaan enemmän kuin tyytyväisenä vastaan sarkku_@ gmail.com . Ihan mitä vaan lähtien tuollaisen sivuston pystyttämisestä, ohjelmistoista, miten data kulkee ftp:n kautta etc.

sunnuntai, joulukuu 04, 2005
Viikonloppu
Ei mitään erikoista tilitettävää. Lauantaina ja sunnuntaina käytiin tunnin lenkillä Mylliksellä. Meikä dementiakäveli, eli oli sauvat mukana metsässäkin. Oli hyvä tukea jalkaa tarvittaessa niihin tuon polven takia. Yllättävää oli, että metsässä oli ihan kivasti lunta.Nikillä tuli oikosulku perjantaina. Se pissi matolle. Erittäin mielenkiintoista, tiedän. Hyvä postata tänne, jotta on jossain ylhäällä jos joskus tietoa tarvitsee.
Kyllä sai temppuilla, että sai matolta sen hajun pois. Lidl'istä oli kokolattiamaton puhdistusainetta, joka on tosi hyvä ihan noille tavallisillekin matoille, mutta ei vienyt hajua. Sitten suihkutin hajuntappajaa mutta sekään ei auttanut. Loppujen lopuksi piti matto ihan harjalla ja pyykinpesuaineella pestä ja vielä halpaa parfyymiä siihen laittaa. Nyt kodin tuoksutilanne on hallinnassa ;)
Tein ajankuluksi todella tärkeän testin. Miten olenkaan voinut elää ilman tätäkään testiä.
| Your World View |
You are a happy, well-balanced person who likes people and is liked by others. You question whether many conventional views on morality are valid under all circumstances. You are essentially a content person. Sometimes, you consider yourself a little superior. You are moral by your own standards. You believe that morality is what best suits the occasion. |
torstai, joulukuu 01, 2005
Patella tilitystä
Töissä meni sen verran pitkään (aamukin venähti pitkäksi kotona), että ajattelin jättää torstain Tokon väliin. Viime kerralla oli puhetta, että vetäjä ei ehkä pääse paikalle, mutta siitäkin huolimatta osa meistä oli tulossa muuten vaan treenaamaan. Kotiin tulessa vetäjä (joka on myös naapurini) oli menossa autoon ja totesi, etten taidakkaan olla tulossa kun vasta nyt tulen kotiin.
Siinä kävellessä parkkipaikalta koti-ovelle mietin, että voisin itse asiassa ehtiäkin jos lähtisin nopeasti.
Päästin koirat heti ulos oven avatessa että pääsevät "vessaan". Odottelin ovenraossa, että Niki tulee takaisin ja olin sivuttain siihen nähden. Kun Niki sitten tuli reippaasti sisälle ja ohitti minut, hän osui polveeni vauhdissa ja polvilumpioni meni sijoiltaan. Voihan *tu! En ihan heti tajunnut mitä tapahtui; hirveä kipu ja parkaisin (sorry naapurit!). Sitten vasta tajusin, että polvilumpio on pois paikoiltaan ja kiskaisin jalan suoraksi. Siinä sitten hetken nojailin seinään ennen kuin lähdin ontumaan sisälle.
Jäi sitten se tokoilu vain mietinnän asteelle ennen kotiovea. Jäi lenkkeilykin tältä päivältä.
Polveni leikattiin 1990 kesällä toisen kerran juuri edellä mainitun ongelman vuoksi. Reilut 15 vuotta kesti. Sen piti kestää ja hyvinhän se kestikin kaikki nämä 15 alppireissut mukaan laskien. Nyt harmittaa.
On se hyvä, että koirilla ei suositella suvun jatkamista jos niillä on
patella luxaatio (polvilumpion sijoiltaan menoa). Kun sellaisen on itse kokenut, niin ei samaa ongelmaa toivo omalle koiralleen. Se on perityvä ominaisuus: mummillani oli se, äidilläni ei (hyppäsi yli), kahdella serkullani on se (heidän äidillään ei), enollani myös (peri sen siis mummiltani). Mummilla oli 5 lasta, joista siis yhdellä on tuo (enoni) ja 7 lastenlasta, joista kolmella on se.
Kannattaa kyllä hankkia koira terveistä vanhemmista kun se on mahdollista. Empatiani "rakenneviosta" kärsiville oli se koira tai ihminen. Ihmisiä nyt ei samoilla periaatteilla jalosteta kuin koiria, joten en lähde vertailemaan. No, enpä ole lisääntynytkään. On tota purentavikaakin polviongelman lisäksi.
Artikkeli: Knee problems in your dog - Patellar Luxation
Siinä kävellessä parkkipaikalta koti-ovelle mietin, että voisin itse asiassa ehtiäkin jos lähtisin nopeasti.
Päästin koirat heti ulos oven avatessa että pääsevät "vessaan". Odottelin ovenraossa, että Niki tulee takaisin ja olin sivuttain siihen nähden. Kun Niki sitten tuli reippaasti sisälle ja ohitti minut, hän osui polveeni vauhdissa ja polvilumpioni meni sijoiltaan. Voihan *tu! En ihan heti tajunnut mitä tapahtui; hirveä kipu ja parkaisin (sorry naapurit!). Sitten vasta tajusin, että polvilumpio on pois paikoiltaan ja kiskaisin jalan suoraksi. Siinä sitten hetken nojailin seinään ennen kuin lähdin ontumaan sisälle.
Jäi sitten se tokoilu vain mietinnän asteelle ennen kotiovea. Jäi lenkkeilykin tältä päivältä.Polveni leikattiin 1990 kesällä toisen kerran juuri edellä mainitun ongelman vuoksi. Reilut 15 vuotta kesti. Sen piti kestää ja hyvinhän se kestikin kaikki nämä 15 alppireissut mukaan laskien. Nyt harmittaa.
On se hyvä, että koirilla ei suositella suvun jatkamista jos niillä on
patella luxaatio (polvilumpion sijoiltaan menoa). Kun sellaisen on itse kokenut, niin ei samaa ongelmaa toivo omalle koiralleen. Se on perityvä ominaisuus: mummillani oli se, äidilläni ei (hyppäsi yli), kahdella serkullani on se (heidän äidillään ei), enollani myös (peri sen siis mummiltani). Mummilla oli 5 lasta, joista siis yhdellä on tuo (enoni) ja 7 lastenlasta, joista kolmella on se.
Kannattaa kyllä hankkia koira terveistä vanhemmista kun se on mahdollista. Empatiani "rakenneviosta" kärsiville oli se koira tai ihminen. Ihmisiä nyt ei samoilla periaatteilla jalosteta kuin koiria, joten en lähde vertailemaan. No, enpä ole lisääntynytkään. On tota purentavikaakin polviongelman lisäksi.
Artikkeli: Knee problems in your dog - Patellar Luxation
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)